shabby

lauantai 26. tammikuuta 2013

Uneton Virkkulassa

Tämän viikon sävyt on olleet tummat.  Unet on olleet kadoksissa ja palautuvat pikku hiljaa. Uuteen peittoonkin eksyi mustaa ja tummia värejä. Nämä värit puhuttelevat nyt eniten, joten näissä väreissä mennään. Uusi peitto  on kohta valmis, toivottavasti myös unet palautuvat kokonaan sen mukana :)

ps. pari kuukautta sitten ajelin töistä kotiin ja huomasin, että minähän asun niin oikeassa paikassa kuin vain olla ja voi...missä muualla tällainen himo-hullu-virkkaaja voi asuakkaan kuin Virkkulassa :) tosin nyt kun unet ovat kadoksissa, tuosta nimestä voi löytää myös ironiaa...Joten Hyvää Viikonloppua kaikille täältä Virkkulasta!




torstai 17. tammikuuta 2013

Sukkasillaan

Uusia sukkia. Ja tietysti myös kukkia :)






keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Maalikylillä

Isäni eläessään sanoi aina kaupunkiin lähtiessä, että lähtee käymään maalikylillä. Ja sinnehän mekin mentiin Uutta Vuotta vastaanottamaan. Pari yötä keskustan hotellissa latasi akkuja huomattavasti :) Paljon unta, hyvää ruokaa, ihmisten ihmettelyä, vähän ale-myynti-shoppailua, erituoksuisia vaahtokylpyjä kynttilän valossa ja avot, meidän perhe on virkeänä valmiina Uuteen Vuoteen!

Tanssityttö lähti tänään kouluun ja mitäs me lomalaiset...miehen kanssa vielä viisi päivä kotona, niin sehän pamautti päälle pienimutoisen keittiöremontin..ei kait sitä lomalla saa liikaa löhöillä, kyllä se pitää aina joku pikkunen remontin-poikanen keksiä :) mutta siitä kuvia loppuviikosta kun valmistuu! Voihan se olla, että loppuviikosta ollaan taas ihan"loman tarpeessa" Hih....

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!