shabby

maanantai 26. helmikuuta 2018

Matkalla kohti Viroa

Hei pitkästä aikaa :)


Blogi aktivoituu uudelleen 11.3 alkaen, jolloin matkustan opiskeluystäväni kanssa Erasmus-matkalle Viron Haapsaluun! Tervetuloa mukaan meidän matkalle!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Hei pitkästä aikaa! Päivittelempä tännekkin kuulumisia, jos joku ei vielä ole löytänyt tietä facebook-sivuilleni :)

Koulu on edelleen unelmien täyttymys! Aina välillä pitää vieläkin oikein pysähtyä, katselle ympärille ja miettiä, että olen oikeasti täällä, tässä koulussa, näiden ihmisten ja asioiden keskellä. Jotkut koulutyöt ovat todella haastavia, mutta samalla todella opettavaisia, niin kuin on varmaan tarkoituskin! Mutta päiväänkään en vaihtaisi :)

Saunatekstiili-sarja valmistui, siitä kuva alhaalla ja nyt on tekeillä villahuopa ja taidepuolelle kankaan suunnitelu ja värjäys.

Kotona olen saanut tehdä myös kiitettävästi tilaustöitä, joulun tienoilla valmistui uusi peittomalli yhteen sisustuslehteen, malli ilmestyy keväällä tai kesäkuussa ja toinen peitto tulee yksityishenkilölle. Paljon on kivoja juttuja vireillä, kun vain ehtisi joka paikkaan! Ensi viikolla olen sitten virallisesti yrittäjä, kun koululla alkaa NY (=nuori yrittäjä) projekti, jossa perustan oman yrityksen ja pyöritän sitä koko vuoden tukihenkilöiden tuella ja opissa.

Eli tilaustöitä voin ottaa jatkossakin vastaan :) Parhaiten tavoittaa sähköpostilla sanimail@jippii.fi ja facebookin viestin kautta.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille :)






sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kukkia ja tähtikukkia

Hei :) Joulu lähestyy, ja koulusta alkaa olla kohta 1/4 osa ohi. Kamalaa, kun aika menee niin äkkiä. Koulussa olen tekemässä viisi osaista saunateksiili-sarjaa. Suunnittelin sen itse ja kudoin kangaspuilla lähes 6 metriä kangasta, josta ompelen sitten saunatekstiilit. Seuraava työ koulussa onkin sitten villahuopa. Eli aikas ihanien juttujen kanssa siellä opiskellaan.



Kotonakin ehdin tehdä aina jotain...tässä uusin tulokas, samaa tyyliä kuin aiempi, mutta isojen kukkien väliin ilmestyi nyt pieniä tähtikukkia. Tästä tuli väritykseltään ja tyyliltään jotenkin ryijymäinen. Mutta ihana.







Mukavaa sunnuntaita ja ihanaa joulun odotusta kaikille. Minä lähden nyt viemään linnuille ruokaa, taitaa laudat olla tyhjät, sen verran kuhina käy ikkunoiden takana :)

maanantai 19. syyskuuta 2016

Pitkästä aikaa :)

No nyt on kyllä vierähtänyt tovi jos toinenkin, että olen tänne kirjoitellut. En meinannut muistaa edes salasanaa :) Mutta nyt pikaisia kuulumisia. Elokuussa jäin kahden vuoden opintovapaalle ja takana on nyt 6 viikkoa opiskelua tekstiiliartesaaniksi. Opiskelu on ylittänyt odotukset, joka päivä on mielenkiintoinen ja täynnä uusia juttuja. Meillä on viikossa keskimäärin 15 tuntia opetusta ja 18 tuntia itsenäistä opiskelua ja se on mukavaa, kun pystyy itse vaikuttamaan ajan käyttöön, niimpä virtaa riittää kotiinkin asti.

Tänään valmistui uusin peitto, kokoa 210x175, malli on oma ja lankana pääosin 7-veljestä ja Dropsin Karismaa. Keskimmäisen mustan kukan virkkasin ohuesta mustasta virkkauslangasta, se tuo mukavaa kontrastia villan pehmeyteen.

Käykää kurkaan myös Facebookista Sufferiinan Salonki, sinne päivittelen useammin!

Kaunista syksyä kaikille :)






sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kuulumisia

Kesä on jo alkanut, vaikka täällä pohjoisessa sitä ei välttämättä vielä säiden puolesta huomaa. Työpäiviä jäljellä vielä 14, sitten viiden viikon loma ja opiskelu alkaa. Kahden vuoden päästä valmistun toivon mukaan tekstiiliartesaaniksi. Lisäksi olisi toiveena suorittaa voimien mukaan muitakin alaan liittyviä juttuja..eli suunitelmia on ainakin paljon :)

Keskiviikkona sain kutsun Oulun Lankamaailmaan blogitapaamiseen. Meitä oli siellä reilu 10 bloggaajaa, kuulimme uusista langoista ja meitä kestittiin ihanilla herkuilla. Kotiin viemisiksi saatiin myös mukavat lahjakassit.

Käsityörintamalla monta juttua on kesken, 3 peittoa, pari huivia ym. ompeluprojekteja :) Mies on ollut viikonlopun töissä ja minä yksin kotona, ja mitäs sitä nainen tekee, kun saa olla yksin kotona...no minä ainakin siivosin koko eilisen päivän ja tämä päivä on pyhitetty levolle ja käsitöille. Meillä on täällä tänään myös mopokortti-koulu, kun Tanssityttö saa yksityisopetusta korttia varten kummisedältään.

Hyvää kesää kaikille! Ja tutuille tiedoksi...ihania vuokra-asuntoja Turusta on jo löytynyt, eli kesä saa tulla (ja syksykin).



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Mustaa ja kukkia

Heips pitästä aikaa. Kevät hurahti ohi ja kului pitältikkin töissä ja viikonloput mökillä. Meillä sattui siellä tulipalo, mutta onneki oli vakuutukset kunnossa, niin saatiin kaikki ennalleen tai jopa paremmaksi kuin ennen. Nyt on ollut sitten aikaa tehdä käsitöitäkin. Uusin peitto on tilaustyö ja kokoa 165mm x 180mm. Malli on oma. Lisäksi olen piirtänyt muutamia uusia hartiahuivi malleja sekä peittomalleja. Mutta tässä uusin tulokas:






lauantai 23. tammikuuta 2016

Lisää pyörylöitä

Uusin peitto jatkaa tuttua pyöryläpeittojen sarjaa. Tilauksesta tehty peitto on iso, pehmeä ja aikasta värikäs :) Malli on omasta päästä ja lankana pääosin Novitan 7-veljestä, Jussia ja Dropsin Nepalia.
Seuraavaksi koukulla on tulossa villatakki tai ponco, sitä ei vielä tiedä (kukaan) kumpi siitä tulee...
Ja peitto osastolla on tulossa jotain valkoista ja violettia, tällä kertaa neliöitä.

Pakkaset on onneksi ohi ja lauhemmat kelit edessä päin. Mukavia talvisia päiviä kaikille.

Toivoo: Peittotäti Perämeren rannalta :)








Hymiö smilTilauksesta tehty peitto on iso, pehmeä ja värikäs. Toivottavasti on saajalleen mieluinen. Malli oma, lankana pääosin Novitan 7-veljestä, Jussia ja Dropsin Nepalia.Uusin peitto jatkaa pyöryläpeittojen sarjaa Hymiö smilTilauksesta tehty peitto on iso, pehmeä ja värikäs. Toivottavasti on saajalleen mieluinen. Malli oma, lankana pääosin Novitan 7-veljestä, Jussia ja Dropsin Nepalia.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kukkia

Uusin peitto on nyt valmis, kaikki kukat omilla paikoillaan peitossa. Peitolla kokoa 210x160 ja tykkään. Malli on oma, sama kukka malli kuin aiemmin, mutta tässä kerrattuna ja lisättynä pieniä pistoja. Tämän oon sanonut jo aika monta kertaa, mutta nämä peitot on vaan niin mun juttu, että voi hyvänen aika. Koko ajan tupsahtelee mieleen uusia malleja ja kuvioita, mitä vois kokeilla ja piirustella, mutta kun aika ei riittää, ja sekös arsyttää. Mutta kun on muitakin harrastuksia, nyt olen innostunut kahvakuulasta ja Tanssityttö sai minut houkuteltua mukaan tanssimaan salsaa ja sambaa. Nyt on sitten muutkin paikat kipeitä kuin virkkauskäsi. Jostain syystä mun lonkka ei tykkää olleenkaan tuosta tanssimisesta ja mutta muuten se kyllä ihan huippuhommaa.

Syksyistä sunnuntaita kaikille :)







perjantai 21. elokuuta 2015

Taiteiden Yö

Eilen vietettiin Oulussa Taiteiden Yötä. Siellä oli niin paljon tapahtumia, että oli vaikea valita, mihin kaikkeen taivutaan yhden illan aikana.Ensiksi suuntasimme Taidemuseolle ja sinne olis voinutkin jäädä loppuillaksi. Jane Burch Cochranin tilkkutyöt oli upeita, niin upeita, että sanat (eikä kuvat) riitä kertomaan. Tätä tilkkutyönäyttelyä ei kannata jättää väliin, jos yhtään on kiinnostunut asiasta ja sattuu lähettyvillä liikkumaan.

Nooh, eihän se mies halunnut koko illaksi sinne jäädä, niimpä pyörähdimme vielä Ainolan puistossa, asematunnellissa kuuntelemassa jamimusiikkia sekä Pikisaaressa.

Mukavaa oli, ja nyt jo päätimme, että ensi vuonna täytyy tustua tarjotaan tarkemmin, että voi suunnitella kunnolla paikat ja ajan minne mennään. Se vain ihmetyttää (vuodesta toiseen) miksi tämä tapahtuma järjestään viikolla, arki-iltana?







maanantai 20. heinäkuuta 2015

Huhuu..

Onko täällä enää ketään? Paljon uusia juttuja on suunitteilla ja tekeillä. Tänään valmistui tämä ihanuus. Luonnonvärejä, karheaa villaa yhdistettynä pehmeään mohairiin. Toivotaan, että se on saajalleen mieluinen. Seuraavaksi uppoudun värikimara-peiton pariin, palat on jo valmiina. Päivityksiä tulee enemmän, heti kun saan oman läppärin korjautettua :) kun en osaa tabletilla tänne ladata kuvia. Facebookiin lataaminen onnistuu, joten siellä kannattaa poiketa!