keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
Juhannuksen viettoon
Lomareissusta on selvitty kotiin. Tultiin jo maanantai-iltana. Nyt on mennyt pari päivää kotihommissa ja huomen aamulla suuntaamme saareen mökillemme juhannuksen viettoon. Peittokuvia sitten toivon mukaan juhannuksen jälkeen!
Minna oli kysellyt langoista...kaikki peitot on pääosin 7-veljeksestä tehty, mukana kulkee muitakin villasekoite lankoja mitä löytyy kaappien kätköistä. Joku muu oli kysellyt malleista. Kaikki mallit on itse keksittyjä!
Oikein hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille!
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Lomareissu osa 3
Olemme pyörineet ympäri Tamperetta ja vähän lähiseuduillakin. Taidemuseossa kävimme eilen aamulla ja sieltä sitten loppupäiväksi kirmasimme Särkänniemeen. Siellä oli hauskaa ja varsinkin planetaario häikäisi. Tänään kiertelimme kirpputoreja, mutta en oikein innostunut, hinnat on selvästi korkeampia kuin meillä pohjoisessa. Muuten vietimme "koti-päivää". Olo onkin oikein kotoinen, kun pyykit riippuu narulla ja villalankoja on joka paikassa :) Mies katsoo jalkapalloa ja lukee välillä, Tanssityttö tutkii pihalla jätti-isoja etanoita ja kirjoittaa päiväkirjaa ison vaahteran suojissa. Minä istun lattialla ja virkkaan uutta ruusupeittoa. Ihanan laiskaa ja leppoisaa!
Vielä kaksi kokonaista päivää ja sitten takaisin omaan kotiin.
Pirteää perjantaita kaikille!
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Lomareissu osa 2
Tulimme Tampereelle eilen ja asunto oli kyllä positiivinen yllätys :) Keittiön ikkunan edessä, missä kirjoitan, avautuu upea näkymä Näsijärvelle ja Näsineulakin näkyy! Olemme kauniin puutalon yläkerrassa Pispalassa, etupihalta aukeaa hieno näkymä ylöspäin, jossa on "kerroksittain" vanhoja puutaloja. Tykkään!
Tulomatkalla poikkesimme Päntäneellä Tapion kaupassa tankaamassa lankavarastot täyteen :) Tänään kävimme Amurissa ja Muumimuseossa sekä yhdellä läheisellä kirpputorilla. Huomenna on vuorossa Särkänniemi kaikkine lisukkeineen.
Auringon paisteisia päiviä kaikille!
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Lomareissu osa 1
En sitten voinutkaan laittaa eilen niitä uuden peiton kuvia, kun lähdimme jo eilen aamulla ajeleen tänne Kalajoen hiekkasärkille. En saanut peittoa valmiiksi, enkä viitsinyt ottaa sitä mukaan, kun oli jo niin raskas ja iso, ei siis mikään auto-loma-ranta-käsityö. Niimpä aloitin jotain uutta.
Olemme täällä vielä ensi yön ja huomenna jatkamme matkaa Tampereelle, olemme vuokranneet Pispalasta huoneiston viikoksi, saa nähdä minkälainen on :)
Täällä olis voinut viihtyä pitempäänkin. Meri on niin kaunis ja täällä on vielä tosi hiljaista, missään ei näy oikein ketään...Äsken kävelimme rannalla ja siellä ei ollut ketään muita, vain 5 upeaa joutsenta ja paljon muita lintuja. Tanssityttö pyydysti vesikirppuja ja piirteli hiekkaan. Ihana paikka.
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Lomalla
Kohta on ensimmäinen lomaviikko ohi. Vielä 3 viikkoa edessä :) alkuviikosta lähdemme etelä-suomeen lomailemaan, sitten voi OIKEASTI lomailla, kotona kun tulee melkein koko ajan jotakin nysvättyä. Ennen sitä näytän teille kuitenkin vielä yhden virkatun peiton, se on viittä vaille valmis, kuvia siitä sunnuntaina.
Tänään käytiin Oulussa tivolissa.Tanssityttö nautti tätinsä kanssa täysin siemauksin laitteiden riemuista.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)