shabby

torstai 20. marraskuuta 2014

Tampereen Käsityömessut

Viime perjantaina hyppäsimme Tanssitytön kanssa junaan ja puksuttelimme Tampereelle käsityömessuille. Ja olihan siellä kaikkea ja paljon!!!! Vähän meinasi tulla paljous-ähky, mutta monta ideaa ja ajatusta tarttui matkaan. Paljon oli saman tyylisiä myyntipaikkoja,  pellavavaatteita ja pussukoita. Mutta sitten oli niitä helmiäkin, niin kauniita myyntipöytiä, ettei niistä saanut silmiään irti. Harmi (ja yllätys) ettei messuilla saanut ottaa valokuvia!

Koska olimme minibudjetilla reissussa, lähdimme iltajunalla jo takaisin pohjoiseen. Tanssityttö kävi tosin ensin kotiin lähtöä Tigerissa (sillä ehdolla lähti mukaan, että sinne pääsee).

Mukava reissu, ensi vuonna varmasti uudestaan, mutta sitten voisi jäädä yöksi, niin ehtisi kauemmin kierrellä messuilla.


Nyt odotellaan sitten Titityyn reissua Jyväskylään :) ja odotellessa vaikka virkataan jotain!